284. Vuoden ekat hypyt

Heippa taas! Muistaakseni oon tainnut mainita teille viimeistään viime kesän loppupuolella, että Viola on aika innoissaan hyppäämisestä? Kuvitelkaapa mun pieni diiva (tai prinsessa tai drama queen tai miten sitä Violaa haluaakaan kutsua) vähän tuulisessa säässä, tihutuksen kanssa kentällä yhteensä kahdeksan puomin ja muutaman autonrenkaan kanssa.. Tuntui rehellisesti sanoen siltä kuin alla olisi ollut ilmapallo - tai kumipallo, kummin vain. Meno oli aika hirveää, mutta samalla myös hauskaa. Sain kai huokaista helpotuksesta, ettei kentälle haikaillut muita meidän kanssa samaan aikaan. Pahoin pelkään ettei kolareilta olisi säästytty ainakaan meidän osaltamme :D

Kaiken tasi kuitenkin kruunata se, ettei kamera suostunut aina (ainakaan Jasmin sanojen mukaan) tarkentamaan kunnolla kohteeseensa, eli ollaan jokseenkin sumeita näissä kuvissa. Varoitan jo etukäteen siitä, että ei todellakaan oo mitään kaunista katsottavaa! Saattaa olla, että ollaan kumpikin vähän ruosteessa talven jäljiltä.... eikä edes puhuta siitä, etteikö kummatkin oltaisi oltu innoissamme ja samalla hermot kireellä liikenteessä tänäänkin.

Kentällä oli jokseenkin hajallaan puomeja: leveyshalkaisijalla kolme kappaletta ja toisella sivulla ensin kulmassa kaksi puomia ja toisessa päädyssä puomi + pieni este, eli kaksi puomia ristikkona autonrenkaiden välissä. Jo pelkästään alkukäynneissä kertoi paljon se, ettei Viola meinannut suostua astumaan puomin yli. Lopulta kun se sitä meni, ei tamma parka ymmärtänyt nostaa tarpeeksi jalkojaan ja astui oikeastaankin heti auttamatta puomin päälle. Yhden yrityksen jälkeen kun päästiin yhteisymmärrykseen alkoi puomit maan tasalla sujumaan ihan ongelmitta käynnissä, samoin nuo "miniesteet" myös. Alotin sen jälkeen menemään samaa vain ravissa satunnaisessa järjestyksessä.

Ja siis tuota, se innostuneisuus tähän rakkaaseen puomien ylittelemiseen näyttäytyi Violan osalta ihan vain possuiluna. Se ei kuunnellut apuja juuri ollenkaan vaan painoi menemään hirveällä vauhdilla puomeille kuin peläten ettei koskaan pääsisi niitä ylittämään. Kontrollivoltit tulivat jälleen tutuiksi, sillä sain tehdä niitä oikeasti paljon. Ja kontrolliympyrä. Edestä Viola oli jokseenkin aika kevyt ja millään sille ei olisi kelvannut etenkään ravi, sillä V tarjosi vähintään joka kymmenennellä askeleella mahdollisesti laukkaa. Siis positiivistahan se toki on sen puoleen ettei laukannostoissa ainakaan ole ongelmaa vaan Viola näköjään tykkää siitä ja paljon!

Noista ei pitänyt tulla hyppyjä, vaan tarkoitus oli edetä ihan rauhassa vaan yli ravissa. Viola päätti näköjään suorittaa hypyt vähän omalla tyylillään ja naurettiikin Jasmin kanssa miten V näytti ihan ballerinalta kuvissa. Nää kuvat vaan oli jokseenkin niin harvinaisen huvittavia, että mun oli aivan pakko saada julkaista nää siitä huolimatta että edustus on kaukana tiedottomissa! :-D Mitä nyt kuitenkaan turhia sensuroimaan sisältöä todellisuudelta ;)

283. Lauantain fiilikset ja sunnuntain kuvia

Heppaviikonloppu on nyt done pitkästä, pitkästä aikaa! Lupasin teille viime postauksessa saavani kuvaajaa mukaan viikonlopulle kun ratsastaisin Violan pitkästä aikaa kunnolla, kokonaan itse. No, lauantaina tapahtui ensimmäinen vastoinkäyminen kun en kiireessä tajunnut napata kameraa ollenkaan mukaan. Sunnuntaina taas kun kamera oli mukana, olivat molemmat kentät ihan järkyttävässä kunnossa. Jäätä ja mutaa pääasiassa, eikä siellä nyt missään tapauksessa kiva olisi kenenkään ollut mennä. Ei olisi ollut kivaa mulla, Violalla tai Jasmillakaan joka kameran kanssa oli mukana. Ajattelin kuitenkin, että voisin vähän avata mun fiiliksiä lauantailta tässä postauksessa ja laittaa kuvia tältä päivältä kun käytiin heittämässä maastossa jonkinlainen pieni juoruilu- kävelylenkki.

Nyt sen aikaa mitä itse oon ollut selästä alas on Violalla käynyt muu ratsastaja, sanotaanko vaikka E. Lauantaina sainkin itse vuorostaan olla pitkästä aikaa selässä kentällä tuuppaamassa ja E samalla antoi mulle pieniä vinkkejä ratsatuksen kannalta joita oli nähnyt hyväksi Violan kanssa työskennellessä. Pakko sanoa, että koko kerrasta jäi ihan mielettömän hyvä fiilis ja jo heti selkään päästessä sai taas muistella miten hienoon kuntoon Viola on päässyt tai siis miten hyvä siellä selässä on istua. Päivässä se melkein kerkesi taas unohtumaan!

Alkukäynnit oli hyvä käydä ottamassa pienen lenkin kanssa maastossa. Viola venyttää kaulaansa pitkäksi helpommin, kun itse pitkällä ohjalla vie käsiään lähemmäksi korvia. Tiedä mikä siinä liikkeessä saa Violan venyttäytymään paremmin. Se kuitenkin tuli mulle osittain uutena juttuna heti ensimmäisten minuuttien aikana. En koskaan ainakaan ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi, että se todella tepsisi niin hyvin pieneen asiaan. Kentällä homma jatkui käyntityöskentelyllä. Keskellä kenttää tein ensin todella pientä ympyrää ja Violalle havittelin kunnon asetusta sisään, c -kirjaimen muotoa hevoseen. Tarkoituksena oli pitää huolta siitä, että se vertyisi astumaan paremmin allensa liikkuessa. Ulko-ohjaa sai pitää melekin olemattomana ja ulkokädellä rapsutella kaulalta rentoutumiseen viitaten kun taas sisäohjaa sai käyttää johtavasti, jotta pohkeen avulla Viola ymmärtäisi mitä haetaan takaa. 

Kun homma alkoi sujumaan, aloin suurentamaan ympyrää aivan vain pohjeavuilla. Lähinnä ideana nyt oli tietenkin saada pohjeavut läpi mikä oli hankalaa etenkin vasempaan suuntaan. Vasemmassa kierroksessa Viola puree helpommin kuolaimeen kiinni eikä muutenkaan ole ihan niin helppo mitä oikeassa kierroksessa. Ei meidän kummallisemmin tarvinnut kuitenkaan tapella asioista vaan juttu lähti sujumaan hyvin minkä jälkeen kokeilimme samaa ravissa ja ongelmaksi muodostui vain vauhti jonka sai yllättävän helposti kontrolliin silkalla istunnalla.

Ympyrätehtävän jälkeen ravasin muutaman kierroksen vain kenttää ympäri testaillen, miten hyvin Viola ylipäätän reagoi istuntaan. Se kuuntelee sitä jopa odottamaani paremmin, mutta kyseinen herkkyyn on vain luojan lahja. Sen jälkeen keskusteltiin E:n kanssa vähän fiiliksistä ja juteltiin muutakin ja Viola sai pienen hetken kävellä. Mulla ongelmaksi paljastui se, ettei kantapää meinaa pysyä alhaalla sitten millään. Etenkin oikeassa jalassa mulla tosin on todella, todella jäykkä pohje ja akillesjänteessä häikkää (terve taas, fyssari!), mikä saattaa olla tekijänä kantapäävaivaan. Se tarkoittaisi mun kohdalla vain entistä enemmän venyttelyä, jotta jalat vetristyisivät lonkankoukistajia myöden dynaamisilla venytyksillä.

Kun jatkettiin hommia, testailin Violan kanssa hieman avoja ja pohkeenväistöä. Etenkin se, miten hyvin V on äkännyt avot ihmetytti mua positiivisessa mielessä kummallisen paljon. Suoruus oli myös paraantunut viimevuodesta, sekä pohkeenväistön ratsastaminen oli paremman tuntuista. Oli myös ihana huomata miten pikku prinsessa ei vetänyt herneitään nenään kun pohkeet pamautti kylkiin kiinni. Siitäpä se vasta joskus sota syttyikin. Koko ajan Viola vaikutti myös niin tyytyväiseltä ja iloiselta työskennellessään ja tuntui selkään ihan loistavalta, joten hymy oli korvissa myös ratsastajalla selässä! Viimeisenä tehtiin vielä pienellä kasilla ratsastusta. Ideana oli vain se, että jokainen askel oli tärkeä ratsastaa kunnolla alusta loppuun asti. Hidas tempo, asetus, suoristus, asetus, muista vauhti, suoristus, asetus. Tamma toimi kuitenkin kuin ihmisen mieli, ihan huikeesti! Jos sitä videotakin saisi tänne pitkästä aikaa ratsastuksesta joskus :P

282. Aivot (ja korvat??) narikkaan!

Ehkä yksi maailman parhaimmista tunteista on se kun pääsee koulusta yhden tunnin jälkeen 9.15 lähtemään kotiin, kerkee aikaisempaan bussiin, on heti kymmenen jälkeen tallilla ja hyvällä ilmalla pääsee rämpimään maastoon lähemmäs 1,5 tunnin ajaksi. Siinäpä oli aikalailla tiivistettynä mun aamupäivä - ja aamu. Mun espanjan tunti oli peruttu, joten raahauduin kouluun kahdeksaksi vain äidinkielen tunnille minkä jälkeen pääsin lähtemään kotiin syömään. Onneksi äiti oli kotona ja sain suunnitelmien mukaan kyydin aamusta tallille! Jotenkin kun tallilla on kiva olla välillä ihan rauhassa...

Mun on kuitenkin ilo todeta, että oon viimein saanut itseni kolmen kuukauden parantelun jälkeen siihen kuntoon, että pääsen ratsastamaan ihan toden teolla. Oikeasti, kolme kuukautta poissa selästä ei todellakaan oo mikään helppo juttu. Se ei ainakaan auttanut nostattamaan motivaatiota sitten yhtään kun mieleen oli painunut vain se, miten ikävälle ratsastus viimeisillä kerroilla tuntui kun aina vain sattui. Solisluu, rintalasta, kantapää. Onneksi saan heittää sille tunteelle hyvästit.

Tosiaan tuli Violan kanssa tänään heitettyä aivot ihan narikkaan. Sen kunniaksi että pääsin vihdoin takaisin satulaan, me heitettiin kunnon maastolenkki! Hetken muistiani viriteltyä muistin yhden lenkin jota lähdettiin tarpomaan. Siinä tuli juuri sopivasti jyrkempiäkin mäkiä kiipeiltäväksi, hieman alamäkiä ja muutama hyvä, reippaampi suora. Hankea oli myös kehuttavasti osassa matkaa, eikä se todellakaan ole pahitteeksi. Hankitreeni on talven parasta treeniä, eikö?

Kaiken kruunasi todella kotoisa tunne kun pääsi jälleen kunnolla ratsastamaan. Ai että kun tajusin, miten ikävä mulla olikaan selkään. Tää nyt on näköjään tällästä "jes jes, kaikki on niin ihanaa" sateenkaarirallatusta, mutta kuvitelkaapa vaan :-D Viola käyttäytyi vielä NIIN hienosti, etten oo aikasemmin sitäkään tuntunut tajunneen. Hei, saatiin jopa rauhallista käyntiä ja rauhallista ravia maastossa. Piti siinä kuitenkin yksi suora ottaa ihan kunnon ravuriravia, höyryjen päästelyä. 

Tän niin hyvän fiiliksen kunniaksi lähen metsästämään halpoja irtokarkkeja lähikaupoista... viikonlopulta tulossa ainakin kuvia, sillä sunnuntaiksi oon saanut kuvaajankin mukaan!! Palaillaan taas!

ps. unohdin melkein kysyä, mutta eikö Violalla oo söpöt korvat? ;-)